City ja Thames

Olin päättänyt pyhittää päivän kaupungilla käyskentelyyn. Koska en tällä reissulla ollut vielä kiertänyt Thamesin rannan kuuluisia, ikoninomaisia nähtävyyksiä, suuntasin siis sinne. Aloitin kuitenkin hieman rannan pohjoispuolelta, City of Londonin alueelta Bankin underground-asemalta.

City on komea alue, ja viikonlopuksi työväestä tyhjentyneitä katuja oli leppoisa kulkea kaikessa rauhassa. Heti asemalla vastaan tuli Bank of Englandin komea rakennus ja sen vieressä The Royal Exchange. Lähdin Poultrya länteen ja ajauduin Guildhallin pihalle nähtyäni komean rakennuksen kortteleiden välistä. Täältä löytyi varsin pätevä Guildhall Art Gallery, jossa oli näytillä englantilaista, suurelta osin Lontoon historiaa käsittelevää maalaustaidetta. Lisäbonuksena museon kellarissa oli roomalaisen amfiteatterin jäänteet, jotka olivat löytyneet vasta vuonna 1988 kun museota laajennettiin. Sisäänpääsy tähänkin museoon oli ilmainen, tottakai.

Huomasin, että museon yläkerran maalatut kauniit ikkunat olivat kuningattaren edellisen jubileen kunniaksi tilattuja töitä. Kortensa kekoon olivat kantaneet mm. ryhmä 'Environmental Cleaners', 'Worshipful Company' viittaa jonkin sortin ammattiyhdistykseen tai kiltaan.

Guildhallilta lähdin pohjoiseen päin. Alueella tuli jatkuvasti vastaan ikivanhan ja uuden yhdistelmää. Vanhat kivirakennukset vihjaavat siitä, että City on Lontoon vanhin osa. Tänne roomalaiset alunperin perustivat kaupungin ensimmäisellä vuosisadalla.

Käväisin Museum of Londonissa, mutta totesin ettei konsepti napannut, ja jatkoin pian matkaa pikkuhiljaa kohti St Paul's Cathedralia. Matkalla pysähdyin Christchurch Greyfriars Gardeniin, joka oli nätti puistikko kirkonraunioiden lomassa.

St Paul's oli ulkoa katsoen valtava ja komea, ja ilmeisen täynnä turisteja. Jatkoin Ludgate Hillia Fleet Streetille ja lopulta Blackfriarsiin. Paikalta löytyi loistava pubi, nimeltään osuvasti Blackfriars. Runsas kävely oli jo vaatinut ja tulisi yhä vaatimaan veronsa, joten tilasin gammon steakin ja London Priden. Liha oli kuin paksua pekonia, ja se toimi tilanteessa erinomaisesti.

Ylitin Thamesin Blackfriars Bridgea pitkin ja päädyin Tate Modernin pihalle. Kiire ei vaivannut, joten kävin museon ilmaiset kerrokset läpi. Pidin näyttelystä siitä huolimatta että aivan kärkevin, kiasmamainen 'virtsaa pesukoneessa' -osasto loisti poissaolollaan.

Jatkoin Millenium Bridgen yli takaisin Thamesin pohjoisrannalle. Oli laskuvesi, ja ranta oli paljaana. Etelärannalle, Southwarkiin äskettäin valmistunut 300-metrinen The Shard pisti esiin maisemasta. Kuvan oikeassa reunassa näkyy Shakespeare's Globe, jonne haluaisin lähiaikoina päästä teatteriin.

Ylitin seuraavaksi Southwark bridgen ja kävelin vuorostaan etelärantaa London Bridgelle. Tässä vaiheessa tajusin, että kuuluisa kaksitorninen silta onkin vasta seuraava, Tower Bridge. Ei siinä mitään, ylitin London Bridgen, kävelin vuoden 1666 katastrofaalisen tulipalon muistomerkin, Monumentin kautta Tower of London -linnan ja Tower Bridgen juurelle. Ennen sillan ylittämistä oli kuitenkin pakko pysähtyä oluelle.

Legendaariselta kaksitorniselta sillalta sai hienon näkymän vanhan Tower of Londonin yli Cityyn, josta pilkisti mm. kuin kierteelle rakennettu 30 St Mary Axe. The Shard odotti toisella rannalla, sotalaiva HMS Belfast seuranaan.

Päästyäni sillalta jälleen etelärannalle, liikenne kerääntyi niin pitkäksi jonoksi että kyseessä lieni sillan nostaminen. Tämä tapahtuu lukemani mukaan keskimäärin kolme kertaa päivässä.

Viimeisenä vetona kävelin Southwarkin läpi Boroughin asemalle. Alue oli selvästi lähinnä asumista varten, joskin The Shard seisoi rannan puolella talojen takana. Northern Linen avulla olin tuossa tuokiossa takaisin Finchleyssa.

The Dignity

Onnistuneen, pitkän työpäivän jälkeen Tesco ja kotikokkaus eivät houkutelleet, joten päätin astua ensi kertaa The Dignityyn Finchleyssa. Pubi antaa kotisivujensa kautta ymmärtää kuuluvansa suorastaan gastropubien kategoriaan, ja viihtyisä sisustus tervehtii ovella. Tilasin naudanlihaburgerin ja lagerin, käyttämäni 'benchmarkin', ja asetuin seuraamaan Italia–Kroatia -matsia. Nautin samalla The Evening Standardin annista.

Ruoka saapui pitkähkön odottelun jälkeen, ja se oli pettymys! Burgerin sämpylät olivat kuivahkot, samoin pihvi, ja pahimpana kaikista, ranskalaiset olivat kuin parhaimmillaan McDonald'sissa. Ei näin, Dignity! Muistelin kaiholla viereisen Catcher in the Ryen antimia, jotka olivat näyttäviä ja laadukkaita.

Tilasin silti vielä maukkaan cask alen ja katsoin seuraavan matsin ensimmäisen puoliajan. Torresin tykittämän maalin ja Irlannin pelin haparoinnin lomassa oli turha odottaa The Fields of Athenryn kajahtavan ilmoille, joten välitauolla suuntasin Avenue Estate Parkin kautta Sylvan Avenuelle.

Toiminta

Ensimmäinen koko ryhmän (Lars, Roberto, Adam ja minä) kattava palaveri käynnisti työsarkaa rytmittävän rutiinin. Äänessä oli Lars, joka summasi äärimmäisen selkein ottein viimeisien vuosien tärkeimmät tulokset ja kehityssuunnat projektin aiheen suhteen. Työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystämme maapallon sisuksien materiaalien käyttäytymisestä asiaankuuluvissa äärimmäisissä paineissa ja lämpötiloissa, jotta voimme rakentaa yhä tarkemman ja paremmin perustellun käsityksen planeettamme kehityskaaresta sen syntymästä nykyhetkeen saakka.

Mainitsemani rutiini tarkoittaa sitä, että tästedes kokoonnumme joka keskiviikko samaan aikaan tahkomaan uusimpia tuloksiamme porukalla. Koska simulointien aloittaminen vaatii vielä itseni ja Roberton kohdalla syventymistä alaan, pidän ensi viikolla kirjallisuuteen nojaavan esityksen eräästä päivänpolttavasta ja itselleni tutkittavaksi langenneesta kysymyksestä, magnetismin vaikutuksesta em. materiaalien tiheyteen. Aihetta on käsitelty mm. Nature-lehdessä äskettäin, ja sainkin kuulla että tästä auki olevasta kysymyksestä saa takuulla hyvää kiistelyä aikaan.

Myöhemmin sain myös kuulla, että Olympiakomitealle on luvattu aiemmin esittelemäni Academic Staff Common Room käyttöönsä kisojen ajaksi. Joudumme siis tämän suhteen aikanaan evakkoon, mutta onneksi ei kauemmaksi kuin saman korttelin Garden Roomiin.

Oxford

Sunnuntai aamuna päräytin undergroundilla King's Cross St. Pancrasin kautta Paddingtonin juna-asemalle ja juuri ajoissa Oxfordin-junaan. Olimme sopineet Oxfordissa asuvan ystäväni ja fyysikon Kallen, sekä Kumpulasta Britteihin työmatkalle tulleen Anen ja Kumpulassa tutkijavaihdossa olleen UCL:laisen Anan kanssa viettävämme päivän kyseisessä maineikkaassa yliopistokaupungissa.

Juna puski halki vehreän maaseutumaiseman, ja reilun tunnin päästä olimme perillä. Tuntui rauhaisalta astua pieneen ja hiljaiseen juna-asemaan ja lähteä suunnistamaan matalien kivitalojen reunustamia katuja.

Päivä sujui letkeästi näyttäviä collegeja pällistellessä, Thamesin rantaa kävellessä ja pubeissa istuskellessa. Kaupunki on kaunis ja siisti. Julkisivujen takana tunnetusti toimii yksi maailman parhaista yliopistoista (Shanghai-rankingissa Oxford on sijalla 10, kotiyliopistoni UCLn toki mahtuessa niin ikään parhaan 20 joukkoon), mutta näin turistina paikka näyttäytyi ennenkaikkea viihtyisänä pikkukaupunkina.

Palatessani iltahämärään Paddingtonin asemalle muistin, kuinka valtava Lontoo onkaan. Kaupungin melskeessä tuntui jo olevan jotakin kotoisaa.