Mayfair, Hyde Park ja Knightsbridge

Lauantaina oli jälleen aika toteuttaa perinteinen jalkamarssi keskustan alueella. Kohteeksi valikoitui Hyde Park ja sitä vierustavat Mayfair ja Knightsbridge, sillä nämä ovat keskeisiä alueita joissa en ollut juurikaan viettänyt aikaa.

Uskollinen Northern Line suhautti Finchleysta Leicester Squarelle, josta kävelin Piccadilly Circukselle. Kuuluisa kurvi oli edelleen paikallaan, ja se toi muistoja taannoisesta opiskeluaikana tehdystä rymyreissusta jolla yövyimme (kaupungin ehkä halvimmassa hostellissa) aivan näillä kulmilla. Hienoja aikoja.

Jatkoin Piccadillyä mutta poikkesin Royal Academy of Artsin kohdalla pohjoiseen. Huomasin seisovani Saville Rowlla, joten kuljin kuuluisan räätälikadun lävitse. Kalliilta näytti.

Kaarsin korttelin ympäri takaisin Royal Academylle, koska siellä näytti olevan pystyssä taidenäyttely. Sisällä selvisi, että kyseessä oli huonoista oloista tulevien lasten teoksista koottu galleria. Royal Academy on sitoutunut työskentelemään lasten hyvinvoinnin parantamiseksi. Osa teoksista kertoi, että tätä työtä tarvitaan. Osa oli pirteitä.

Näyttelystä kävelin melko karun Berkeley Squaren kautta Grosvenor Squarelle. Matkalle osui New Bond Streetin koruliikkeet ja joukko korkeamman hintaluokan autokauppoja. Nämä korttelit eivät ole köyhille.

Seesteinen Grosvenor Square sijaitsee USAn suurlähetystön edessä, ja täältä löytyi mm. Rooseveltin muistomerkki. Talsin vielä muutaman korttelin päästäkseni Hyde Parkin Marble Arch -sisäänkäynnille. Paikalla oli meneillään pienimuotoinen Lamborghini-merkkisten koslien näyttely.

Hyde Parkin vehreys yllätti. Muistikuvissani puisto oli yksi valtava nurmikenttä, mutta muistoni taisi koskea vain alueen itä-reunaa. Länteen mentäessä maastoon ilmaantui korkeaa heinää ja puustoa, jopa pieniä metsiköitä muistuttavia alueita.

Seisahtuessani W. H. Hudsonin muistomerkille, paikalla ollut lintuharrastajaksi paljastunut vanhempi nainen avasi keskustelun. Sain kuulla Hyde Parkin luonnon yllättävän suuresta monimuotoisuudesta ja siitä, että monet antavat koiriensa metsästää täällä luonnonkappaleita. Tähän totean tietysti, että ei näin.

Ohitin Italian Gardensin, ja kohta olin Round Pondin äärellä ja Kensington Palacen edustalla. Täällä siis majailevat The Duke and Dutchess of Cambridge, eli William ja Kate, sekä muita Windsor Familyn jäseniä. Victorian patsas vartioi pihalla.

Hyde Parkin ja sen kuninkaallisen osan Kensington Gardensin halki kävelemisen jälkeen olin tauon tarpeessa. Iskin suoraan Kensington High Streetilla olevaan Côte-brasserieen, joka olikin ihan kelpo valinta. Vailla suurempia fiilistelyjä jatkoin matkaa itään kohti Royal Albert Hallia. Tulevien esitysten perusteella sali ei ole koti millekään paikalliselle sinfonia-orkesterille, mistä hieman yllätyin.

Laskeuduin salin edustan rappuset Royal College of Musicin eteen. Avoimista ikkunoista kuului piano-harjoittelua kunnon Shine-henkeen. Viereisissä kortteleissa sijaitsi Imperial College Londonin laitoksia sekä The Victoria and Albert Museum, jonne piipahdin joksikin aikaa. Ulkoseinä kertoi lähihistoriasta.

En lukenut esitteitä sisäänkäynnillä vaan puskin suoraan väkijoukon läpi näyttelyyn. Johanna valaisi illalla että museo on erikoistunut designiin. Tämä sopii yhteen kokemani kanssa. Paikka oli jaoteltu aikakausien ja alueiden mukaan, ja edustettuna oli liuta aloja vaatetuksesta arkkitehtuuriin ja korujen valmistamiseen. Erityisen vaikutuksen teki 1500-luvun alkupuolen 'strong box', jykevä kassakaappi tärkeimmille asiapapereille.

Museolta jatkoin pikkuhiljaa läpi Knightsbridgen. Tähtäsin Chesham Placelle Suomen suurlähetystön eteen. Tämä pieni pala isänmaata ja sen ovessa roikkuva lappu muistuttivat siitä, että nyt on juhannusviikonloppu.

Koska halusin säästää voimia kokkailuun, päätin kääntyä kohti viimeistä määränpäätä, Borough Markettia. Kävelin Victorialle ja jatkoin sieltä undergroundilla Boroughin asemalle. London Bridgden asema olisi ollut lähempänä, mutta kävellessäni Borough High Streettia sain nähdä ehkä ensimmäisen karaoke-baarin (ulkoa päin) tähän mennessä.

Valitettavasti olin hieman liian myöhään liikkeellä, sillä useimmat myyjät olivat jo sulkeneet päivältä. Uskoakseni ymmärsin kuitenkin konseptin: tämä on isosti kunnollinen kauppahalli. Paikkaa ympäröivät kadut olivat täynnä baareja ja iloista iltaa aloittelevaa juhlakansaa. Itse astuin nöyrästi Northern Linen kyytiin.

The Vortex Jazz Club

Keväällä ennen muuttoani, ystäväni Juha kehoitti minua korvamerkkaamaan Vortex-nimisen jazzklubin koillis-Lontoon Dalstonissa. Paikka oli siis ollut jo jonkin aikaa "to do"-listallani. Tänään, saatuani puolentoista viikon pituisen väsytystaistelun päätteeksi pankkitilin auki Santanderissa, ja painettuani säännöstään yli 10 tunnin päiviä, päätin palkita itseni lähtemällä klubille.

Työpaikan ovelta harpoin korttelin verran länteen Warren Streetin underground-asemalle, josta iskin Highbury & Islingtoniin vaihtaakseni London overgroundiin. Tämä underground-junia harvemmin kulkeva ja suuremmin vaunuin liikennöivä järjestelmä vei Dalston Junctioniin, josta kävelin Kingsland High Streetin varrella olleen autenttisen kebab-paikan kautta Gillett Squarelle.

Miljöö oli eloisa. Kaduilla pelattiin jalkapalloa ja musiikki soi. Koska klubin ovi oli vielä säpissä, poikkesin viereiseen baariin odottamaan. Paikka sytytti myöhemmin vahvistuneen käsityksen, että näissä kortteleissa ei harrasteta niinkään cask alejen juomista, vaan sen sijaan viinien ja drinkkien maistelua. Otin silti oluen.

Päästyäni klubille olin välittömästi vaikuttunut. Pelkistetty sisustus ja mutkaton ja ystävällinen palvelu tuntui piristävältä monien keskustan paikkojen rinnalla. Istuin odottamaan keikan alkua.

Lavalla bändin jätkät valmistautuivat aloittamaan ja vaihtoivat kuulumisia eturivin asiakkaiden kanssa. Luvassa oli Evan Parker trioineen. Tiesin YouTube-videoiden perusteella odottaa erikoista, puhtaaseen improvisaatioon nojaavaa meininkiä, enkä tiennyt tulisiko se mielestäni 'toimimaan' lainkaan.

Se toimi.

Esitys oli sanalla sanoen naulitseva. Saksofoni-kitara-basso -trio laittoi tulemaan vapaasti kulkevaa, päällisin puolin lähes kakofonista tuubaa, mutta touhussa oli sellainen intensiteetti että se todella repäisi mukaansa. GT unohtui pöydälle kun seurasin showta.

Kuvassa näkyvä basisti oli ehkä vaikuttavin koko triosta. Miehen hyräillessä soitossaan mukana mieleeni putkahti vertaus "Glenn Gould on acid".

Keikan päätyttyä maksoin piikkini baarissa. Tämä on kätevä tapa ylittää joissakin paikoissa korttiostoksille vaadittu minimiveloitus, joka on usein luokkaa 5-10 puntaa, ja jota siis yksin tilattu annos harvoin kattaa.

Dalstonin yössä kävellessäni vannoin, että tänne vielä palaan.

Westminster ja Thames

Sunnuntaina jatkoin Thamesin rantojen ja niiden ympäristön koluamista. Puolenpäivän aikaan astuin ulos Embankmentin asemalta suoraan Victoria Embankment Gardensiin. Puisto oli täynnä piknik-kansaa, ja mukana oli myös runsaasti nelijalkaisia kansalaisia. Olin päättänyt ensitöikseni etsiväni Royal Courts of Justicen julkisivun, joka oli jäänyt mieleeni jo ensimmäiseltä Lontoon-reissultani keväältä 2001, joten kuljin hiljalleen rannan suuntaa itään.

Templen aseman vieressä olevalta Victoria Embankement Gardensin 'lisäosalta' suuntasin pohjoiseen ylös Milford Lanea. Katukuva näillä kujilla oli viihtyisä.

Fleet Streetille päästyäni ensimmäinen määränpääni seisoi edessäni. Rakennus oli edelleen vaikuttava, ehkä jopa hyökkäävä.

 

Lähdin valumaan kohti Trafalgar squarea pitkin Strandia, ohi King's Collegen ja LSEn kyltein merkityin rakennusten. Vastaan alkoi puskea turisteja jatkuvana virtana, ja tietenkin oikeanpuoleisella liikenteellä. Ei näin!

Trafalgar Squarella oli täysi meno päällä. Aukiolla oli käynnissä jonkinlainen Hare Krishna -jubilee, ja tuhannet ihmiset tungeksivat ympäriinsä loputtoman 'Hare Krishna' -biisin velloessa taustalla. National Galleryn edustalla liikuskeli hiljalleen kaksi valtavaa vankkuria, ja sivummalla jaettiin ruokaa kertakäyttöastioille annosteltuna. En päässyt kaoottiseen tunnelmaan niinsanotusti 'messiin', joten läksin kulkemaan Whitehallia pitkin kohti Parliament Squarea.

Matkalla vilkuilin Downing Streetille kaltereiden välistä. Saavuttuani Parliament Squarelle väkimäärä oli pienentynyt. Chillasin hetken aukiolla Houses of Parliamentin ja Westminster Abbeyn edustalla. Jälkimmäinen oli tästä käsin paremmin valokuvattavissa, joskin koko katedraalia oli hankala saada sopivaan otokseen.

Ilma alkoi tässä vaiheessa olla varsin kesäinen, jopa kuuma, joten oli virkistävää päästä kulkemaan St James's Parkin reunaa puiden varjossa kohti Buckingham Palacea. Ohitin kuningattaren asunnon etupihan, ja jatkoin hiljalleen kohti Victoria Stationia. Halusin huvikseni nähdä paikan josta kaikki alkoi, ennen kuin suuntasin jälleen kohti rantaa.

Talsin siis Vauxhall Bridge Roadia läpi Pimlicon. Poikkesin tieltä nähdäkseni Vincent Squaren yksityisen urheilukentän, ja pian olin jo Tate Britainin valkoista hohkavalla pihalla. Ohjelmani oli vapaa, joten astuin sisälle.

Diili oli sama kuin Tate Modernissa: suurin osa museosta oli ilmainen kaikille, mutta erikoisnäyttely vaati pääsylipun. Onhan noita picassoja ollut, tuumin, ja kävin ilmaisen osion tykö.

Katsellessani tauluja jotkin niistä alkoivat tuntua oudon tutuilta. Sitten tajusin, että olin selannut muutamaa viikkoa aiemmin kyseisen museon kokoelmaa iPadin Vizeum-apilla, jossa galleria on ikuistettu äärimmäisen korkearesoluutioisin digikuvin. Kuulostaa ehkä kreisiltä, mutta joidenkin taulujen, esim. niiden jotka oli ripustettu korkealle tai niiden joissa oli heijastava lasisuojus päällä, katsominen oli miellyttävämpää iPadilla. Lisäksi taulujen kertomukset ja analyysit eivät olleet näin livenä esillä kuin osassa teoksista. Visiitti ei silti ollut turha, kokemus oli varsin miellyttävä.

Taten jälkeen pääsin vihdoin Thamesin etelärannalle, ylittämällä Vauxhall Bridgen. Laskeuduin Albert Embankmentille aivan joen rantaan, ja aloin kulkea pohjoiseen kohti Waterloota. Kävelytieltä sain pian kuvattua Houses of Parliamentin toisella rannalla.

Illan Saksa–Tanska -matsi oli alkava klo. 19:45, kellon käydessä noin kuutta, joten arvioin että kääntymällä Westminster Bridgen kohdalla kohti Boroughta ehtisin vielä syödä pubissa ja sitten kotiin nähdäkseni koko pelin. Löysin Royal Oak -pubin Tabard Streetilta, ja tilasin Sunday roast -henkisen annoksen.

Ehdin kotiin juuri samalla minuutilla kuin peli alkoi, mutta pettymyksekseni BBC ei näyttänytkään tätä peliä streamina sivuillaan. Tilanne taitaa olla sama kuin kevään jääkiekon MM-kisoissa: vain oman joukkueen matsit näkyvät tässä vaiheessa ilmaiseksi.