Holborn

Perjantaina tapasin ystäväni Taikan ja hänen miesystävänsä Nikon, jotka asuvat kaupungissa jo toista vuotta. Iskimme drinkeille vanhaan tuttuun The Court -pubiin Tottenham Court Roadille, joka ei vielä alkuillasta ollut aivan äärimmilleen täynnä.

Hauskan illan aikana sain kuulla kokemuksia ja vinkkejä vuokra-asunnon hankkimisesta. Kuten aiemminkin on alkanut valjeta, kuvio on varsin erilainen Helsingin vastaavasta. Netissä mainostettavat asunnot ovat lähes poikkeuksetta jo vuokrattuja ja toimivat pelkkinä 'sisäänheittotuotteina' välittäjille. Sopivan asunnon löytyessä siihen on aikalailla tartuttava saman tien, sillä toisen välittäjän asiakas saattaa olla jo matkalla paikalle.

Tähän mennessä olen käyttänyt aikaa Lontoon eri alueiden karsimiseen, aluksi pelkän hinnan ja sijainnin perusteella ja myöhemmin muiden kriteerien mukaan, ja tämä on ilmeisesti hyvä strategia. Tavoitteenani on, että lopulta pöydällä on maksimissaan muutama alue, joista sitten asunnon on löydyttävä.

Lauantaina juoksin paahtavassa aamuauringossa lenkin, ja puolenpäivän aikaan suuntasin kohti pitkään listalla ollutta Sir John Soane's Museumia Holbornissa. Jäin pois tuttuun tapaan Mornington Crescentillä ja kävelin tästä Bloomsburyn kautta määränpäähäni. Matkalla ohitin St Pancrasin kirkon, jossa lauloin YLn kuninkaallista ykkösbassoa Britannian-kiertueella vuonna 2006. Tavistock Squaren varrella oli muutakin kiintoisaa nähtävää, mm. seuraava paikallisen suurmiehen kunniaksi kiinnitetty plakaatti.

Toinen plakaatti kertoi lähihistoriasta.

Etsimäni museo sijaitsi suuren Lincoln's Inn Fields -puiston edessä. Sisään oli jonotettava muutamia minuutteja, eikä kameraa saanut käyttää kierroksella. Se ei itsenäni haitannut, sillä tämä omintakeinen museo oli niin vaikuttava että mieluusti nautin siitä ilmankin.

Sir John Soane (1753-1837) oli menestynyt arkkitehti, joka muunsi talonsa museoksi jo elinaikanaan. Kirjahyllyjen sisältö koostui mm. Rooman, Persian ja Englannin historiikeistä, jonkinlaisista kristillisistä teksteistä ja tietosanakirjoista. Asunnossa vallitsi osittain Dickens-tyylinen meininki, mutta itse museon ydin oli jotain aivan muuta.

Asunto jakautui korkeiksi mutta ahtaiksi halleiksi ja siltarakenteiksi, ja joka paikassa komeili antiikin aikaisia kreikkalais-roomalaisia kivijäännöksiä tai niiden kopioita. Opas selitti, että Napoleonin sotien aikaan oli tavanomaista että moista tavaraa päätyi huutokaupattavaksi Lontooseen. Sir John oli asuntonsa sisustuksen perusteella ollut ahkerasti paikalla kun näin kävi. Se että tämä tavara lopulta päätyi lontoolaisen arkkitehdin kotiin kertonee siitä, että maailma oli varsin erilainen paikka 1800-luvun alussa.

Käytävillä vallitsi erikoinen valaistus ja tunnelma. Isäntä oli itse satsannut asuntonsa suunnitteluun, ja kuulemma juuri valaistus oli yksi hänen vahvuuksiaan. Museo oli tätäkin aspektia myöten varsin vaikuttava. Suosittelen!

Jatkoin Holbornin kaduille. Pyörin Chancery Lanen ympäristössä, missä korttelit olivat tyhjiä mutta siistejä ja oikeastaan aika komeita.

Alue oli pullollaan lakitoimistoja. Itään katsottaessa kortteleiden välistä pilkotti tyypillinen (ja mielestäni mahtava) City-näkymä, jossa vanha ja uusi lyövät kättä.

Laukussani oleva Britannian historiikki alkoi painaa, ja muutenkin tuntui sopivalta hetkeltä etsiä pubi. Ye Olde Mitre oli kiinni, joten päädyin testaamaan Ye Olde Cheshire Cheesen Fleet Streetilla. Ravintola ilmoittaa olevansa uudelleenrakennettu vuonna 1667 eli vuosi Lontoon suuren palon jälkeen. Valitettavasti historiallinen baari oli pullollaan kovaäänisiä turisteja, ja tympeä henkilökunta sinetöi ankeahkon kokemuksen. Onneksi hanassa sentään oli Samuel Smith'sin taattua tavaraa.

Lueskeltuani aikani jatkoin matkaa. Ulkona pauhasi pitkään kunnon ukkosmyrsky ja rankkasade. Tämä oli itselläni ensimmäinen kerta kesän aikana kaupungissa kun vaara kastua oli todellinen. Useimmiten kun sadekuurot ovat kevyitä ja lyhytkestoisia. Pääsin turvaan pubiin nimeltä Cittie of Yorke, joka sijaitsee aivan Chancery Lanen kulmilla. Tämäkään ei ollut mikään sedula – paikalla on toiminut pubi vuodesta 1430. Cheshire Cheesen pettymyksen jälkeen paikka tuntui lähes napakympiltä. Viktoriaaniseen sisustukseen kuuluivat puuloossit joissa kuulemma asianajajat tapasivat aikanaan asiakkaitaan.

Lukemassani kirjassa tuli vastaan Rooman valtakunnan aikainen kartta City of Londonista, jonka länsirajalla pubini sijaitsi. Pari tuhatta vuotta ovat tuoneet paljon uutta alueelle.

Sunnuntai taittui työn merkeissä. Maanantai oli tuleva pyhäpäivä eli 'bank holiday', ja kansa oli selvästikin mobilisoitunut juhlimaan.

Viikonlopun aikana silmiini sattui seuraava räväkkä lööppikaksikko. Etenkin toinen aiheista on tavalla tai toisella jatkuvasti läsnä iltapäivälehdissä.