Löylyä!

Perjantain koittaessa tuntui siltä, että on aika pitää kunnollinen vapaapäivä. Päätin, että lauantaina en tartu kertaakaan SSH-terminaaliin tarkistaakseni simulaatioiden tilaa taikka tsekkaa edes työsähköpostejani. Sen sijaan, otin asiakseni lähteä pitkään kaavailluille ostoksille, tähtäimessäni mm. uudet juoksukengät, kun vanhat ovat jo jonkin aikaa sitten selvästikin antaneet periksi oikean jalkani erikoiselle askellukselle. Otin Foken alleni ja ajoin keskustaan. Laitoin auton parkkiin Drummond Streetille ja jalkauduin.

Oxford Streetin väkihelvetistä huolimatta mukaani tarttui juoksukengät sekä muuta tilpehööriä, ja kuuden-seitsemän aikaan ostosagendani alkoi olla kauttaaltaan toimitettu.

Auringon jo painuessa kohti horisonttia, selkeän taivaan muuttuessa kuulaan tummansiniseksi, otin määränpääkseni Rotherhithessa, eli joen eteläpuolella, hieman keskustasta itään, sijaitsevan aidon suomalaisen saunan. Kyseessä on Lontoon merimieskirkon armollisesti ylläpitämä löylyhuone, jossa oli kirjoitettu järjestettävän säännöllinen miesten vuoro tänäkin iltana.

Ajoreittini kulki Cityn kautta, ja ehkä juuri edellämainitut meteorologiset olosuhteet saattoivat nämä jo tunnetusti vaikuttavat kulmat silmissäni jälleen uuteen valoon. 30 St Mary Axe, 20 Fenchurch Street, St Paul's Cathedral ja monet muut ikoninomaiset rakennukset lipuivat ohitseni jylhinä kirpeässä auringonlaskussa. Kääntyessäni London Bridgelle näin hopeaksi valaistun Tower Bridgen vasemmalla, eikä sekään totisesti näyttänyt hassummalta.

Laitoin auton parkkiin pimeälle Albion Streetille. Ennen saunaa oli toki testattava ostosteni kruununhelmi eli Adidaksen uudet juoksukengät, joten vaihdoin ripeästi juoksukamppeet ylleni. Kiersin Rotherhithen niemen ympäri noin puolen tunnin juoksulenkillä, ja palasin autolleni. Niemi oli edelleen merellinen ja tiilen ja suolan makuinen, mutta en silti kadu että valitsimme pohjoisen etelän sijaan aikanaan asuinpaikaksemme Johannan ja Hetan kanssa. Tietty pehmeys ja kodikkuus tästä saarekkeesta nääs puuttuu, eikä asiaa auttanut hieman epämääräisen oloiset kadut jopa Albion Streetin läheisyydessä, ainakin tähän aikaan illasta.

Merimieskirkon kellarin löyly oli kuin balsamia haavoille. Paikalla olleiden suomalaisten kanssa keskustelimme jonkin aikaa nimenomaisesti kyseisen löylyn korkeasta laadusta. Paikalla oli myös muutama britti ja pari japanilaista, jotka olivat kaikki selvästikin löylymiehiä.

Olin sopinut oluet kollegani Carloksen kanssa vielä samana iltana, joten jatkoin pian löylyn jälkeen matkaani. Reittini kävi nyt kohti Muswell Hillia, ja alkutaipale koski jälleen London Bridgen seutua. Tien kieppuessa vanhan junasillan kaarien alla, junan ryskyttäessä ylläni, ihmisten huudellessa toisilleen kadulla ja The Shardin ilmestyessä jälleen tuulilasin eteen tunsin, että tämä kylä ei ole menossa nukkumaan vielä moneen tuntiin. Tower Bridge näytti yhä upeammalta pimeyden laskeuduttua, ja City oli kuin asettunut valmiustilaan maanantai-aamua varten. Islingtonin Upper Street oli jo täydessä pöhinässä, mutta liikenne oli ilokseni hiljentynyt paria tuntia aiemmasta.

Mussessa kaarroin The John Bairdin eteen ja astuin pubiin. Mikään muu kuin kunnon craft beer ei kelvannut janon sammuttajaksi.