Vihreät niityt

Viime viikonloppuna toteutimme Carloksen ja Jamesin kanssa jo jonkin aikaa suunnittelemamme telttareissun Kentiin. Pari päivää Kaakkois-Englannin maaseudulla puristi esiin taasen uuden puolen Imperiumista. Tällä tarkoitan hyvinkin letkeää ja miellyttävää maalaistunnelmaa sekä aiempia kokemuksiani huomattavasti nätimpiä pikkukyliä. Reissu toimi myös muistutuksena yksityisautoilun iloista ja ennenkaikkea niistä mahdollisuuksista joita tämä useimmille meistä itsestäänselvä harrastus tuo mukanaan.

Lauantaiaamupäivällä nappasin Carloksen kyytiin London Regatta Centrestä, Canary Wharfin itäpuolelta, aivan London City Airportin kupeesta. Paikka oli mielestäni vaikuttava. Pitkiä veneitä suhasi edestakaisin jostakin syystä lähinnä kiinalaisten miehittäminä, ja käskyt kaikuivat tyynessä aamupäivässä. Soutuharjoituksiin varatun laguunin toisella puolella sijaitsee mainittu pieni lentokenttä, ja tähän liittyen kuulinkin Carlokselta mielenkiintoisen kaskun. Eräissä soututreeneissä vene oli kaatunut, ja pari miehistön jäsentä oli muista poiketen uinut turvaan soutukeskuksen rannan sijaan lentokentän rannalle. Seurauksena oli ollut lähes välitön jokseenkin SWAT-henkisen iskuryhmän toimeenpanema pidätys ja sitä seuraava syyteharkinta terrorismintorjuntaan liittyvin perustein. Suuressa maailmassa on selvästikin oltava tarkkana näiden asioiden suhteen.

Matka jatkui Tower Bridgen yli etelään kohti Streathamia, jossa James asuu perusviktoriaanisessa rivitalohuoneistossaan. Hiljaa itsekseni muistelin syksyn 2012 kartoitusreissujani, joilla mielestäni totesin kyseisen seudun kohtuullisen päteväksi.

Royal Tunbridge Wells oli ensimmäinen ja ainoa pysähdyspaikka ennen varsinaista määränpäätämme. Vaikka itse kilometrimäärä oli tässä vaiheessa melko vaatimaton, ruuhkassa istuminen sai matkanteon tuntumaan todella matkanteolta. Pikkukaupunki silti ilahdutti katukuvallaan, ja vaikka meininki oli ehkä verrattain "posh" oli se silti lämmin ja välitön.

Bedgebury Camping oli tapas-lounaan jälkeen enää Tesco-reissun päässä, ja saavuimmekin määränpäähämme loppuiltapäivästä hyvissä ajoin ennen vastaanoton sulkemista. Pian auto oli parkissa ja olut kädessä myös kuskilla. Leikkimielisen mutta yllättävän rankan jalkapallottelun jälkeen pystytimme Argosista hankkimamme teltan. Aivan erämaassa emme todellakaan olleet, ja ehkä sellaisen maaston löytäminen tiheästi asutetusta Etelä-Englannista ei olekaan aivan yksinkertaista. Maisema ja yleinen tunnelma muodostivat silti sellaisen kombinaation jossa mieli lepäsi totisesti. Oikeastaan tilanteen ainoaksi miinukseksi laskimme Tescon craft beer -köyhän olutvalikoiman.

Ilta sujui letkeästi "through the art of conversation", ja tapahtuman ikäänkuin kruunasi mukaani ottamani Laphroaigin Quarter Cask -viski. Imperiumin vihreät iltausvan pehmentämät niityt ja kyseinen juoma sopivat yhteen kuin nyrkki silmään. Silloin en muistanut yhtäkään vastoinkäymistä Englannin-ajoiltani, ja tuntui että ehkä ymmärsin astetta paremmin miksi tämäkin maa on niin monille rakas. Mieleen hiipi väistämättä ajatus, eläköön Imperiumi!

Herätys oli tukala. Hinnaltaan halvin mahdollinen, 20 punnan teltta oli valitettavasti pystytetty paikkaan johon aamuaurinko alkoi paistaa kuuden jälkeen, ja seurueen britin mukaan kyseessä olikin "a fucking furnace". Asiasta oli vaikeaa olla eri mieltä, mutta ostos teki silti tehtävänsä.

Sunnuntaina nautimme brunssin Westerhamin kylässä, jossa oli sattumoisin meneillään ensimmäisen maailmansodan muistoksi järjestetty paraati. Kun hevosten vetämät tykkivaunut ja vihreänharmaat univormut kulkivat kahvilan ikkunan ohitse, tunnelma oli yllättävän uskottava. Jälleen kerran Jamesin sanoin, sadan vuoden takaiset tapahtumat olivat kaiken dokumentoinnin perusteella "just absolutely horrendous".