Etsimistä

Loppuviikko sujui kiihkeissä työtunnelmissa. Päivän venähtäessä pitkäksi olen huomannut, että puolikas tuoppi (half pint) Academic Staff Common Roomin kuukausittain vaihtuvaa cask alea ja esimerkiksi The Guardianin läpi selaaminen nostaa merkittävästi työtehoa pariksi vikaksi tunniksi.

Perjantaina uskaltauduin kokeilemaan sisäjalkapalloa laitoksen epävirallisessa fudiskerhossa. Pysyin kutakuinkin meiningissä mukana, saa nähdä jos palauduttuani kokeilen toisenkin kerran.

Viikonloppuna jatkoin kotikaupunkiini tutustumista. Aloitin lauantain käymällä Hyde Park Cornerissa sijaitsevassa Apsley Housessa. 'Number One, London' on Napoleonin kukistaneen ja mm. Britannian pääministerinä toimineen 1st Duke of Wellingtonin entinen koti, nykyinen museo. Tarjolla oli suuri määrä muotokuvia ja arvoesineitä prameassa miljöössä, ja mieleeni tuli pakostikin kesäkuussa näkemäni Wallace Collection Marylebonessa.

Jatkoin tästä Walthamstowiin, jonne Taika ja Niko olivat kutsuneet minut käymään. Alue oli varsin jees, etenkin hieman pääkadulta syrjässä oleva Walthamstow Village, jossa nautimme erinomaisen lounaan autenttisessa italialaisessa ravintolassa. On aina hauska jakaa kokemuksia kaupungista muiden paikallisten suomalaisten kanssa, etenkin sellaisten, jotka ovat ehtineet asua täällä jo pidempäänkin.

Alueesta on vielä mainittava, että täältä on kotoisin kuolematon poikabändi East 17. Yhtyeen nimi tulee näppärästi alueen postikoodista, E17. Paikalliset eivät selvästikään ole koplaa unohtaneet.

Sunnuntaina jatkoin potentiaalisten asuinalueiden tutkimista. Greenwich vaikutti rauhalliselta mutta ehkä liiankin kolkolta valtavine ruohokenttineen ja aukioineen. Läheinen Lewisham oli masentava ja levoton loukko, jopa sunnuntai iltapäivänä. Sen sijaan Johannan jo ykkössuosikiksi merkkaama Rotherhithe ja etenkin Canada Waterin alue (jota myöskin ystäväni Ilona on kehunut) siellä osoittautui erinomaisen viihtyisäksi. Täältä pääseekin näppärästi Bloomsburyyn ajamalla ensin Jubilee Linella tai bussilla muutaman kilometrin länteen London Bridgen ja Boroughin seuduille, ja tarttumalla siellä Northern Linen junaan.

Pohjoisessa tulin tarkastaneeksi kaksi niin ikään miellyttävää joskin perinteisempää aluetta, Muswell Hillin ja Golders Greenin. Ensimmäisen läpi juoksin sikin sokin lenkilläni eräänä arki-iltana. Jälkimmäisessä suoritin kävelyn lauantai-iltana n. klo. 19 ja 21 välillä. Molemmissa tapauksissa kokemus oli varsin suotuisa. Rähinää tai sotkuista meininkiä näyttäisi olevan turha etsiä näistä paikoista.

Lopuksi haluan vielä jakaa London Bridgen juurelta nappaamani otoksen The Shardista. Voisiko tämä sittenkin olla 30 St Mary Axea vaikuttavampi teos? Ehkei sentään, mutta hieno tämä sirpale on.