Merillä, maissa ja ilmassa

Kollegani Carlos osallistui soutukilpailuun Thamesilla. Kuten täälläpäin tuntuu olevan enemmän tai vähemmän sääntönä, ilmoittautuminen amatööriurheilutapahtumiin ei onnistu vain listautumalla mukaan ja maksamalla ilmoittautumismaksu. Mukaan pääsee sen sijaan oikeastaan vain lähtemällä jonkin hyväntekeväisyysjärjestön nimissä kilpailemaan, ja tähän sitoumukseen on liitetty minimimäärä rahaa joka kilpailijan on kerättävä järjestön tilille ennen kilpailua. Tein itse myös osani jotta kaverini pääsisi kilpailemaan, ja lopulta muutaman sadan punnan summa olikin miehellä kasassa.

Reitti kulki aivan kaupungin ydinkeskustasta Westminsteristä pitkälle itään, Greenwichiin saakka, ja täällä istuin odottamassa veneiden saapumista viihtyisällä Ahoy Centren terassilla. Näkymät joen rusehtavan veden yli Canary Wharfiin kävivät vanhan laiturin ylitse. Erään kanssakatsojan mukaan vastaavat kyhäelmät olivat näillä seuduilla ainoita jotka jäivät seisomaan saksalaisten pommitusten jäljiltä noin 70 vuotta sitten.

Odotus venyi ja venyi, mutta lopulta soutuveneet alkoivat saapua yksi kerrallaan. Miehistö kustakin kuljetettiin maaliviivalta maihin moottoriveneillä. Havaitun viiveen syyksi paljastui se, että vuorovesi oli "tullut sisään" lähes tuntia aiemmin kuin oli odotettu. Efektiivisesti tämä oli johtanut siihen, että kilpailu käytiin ronskisti vastavirtaan meloen. Kilpailijoiden kämmenten nahkan kunnosta päätellen tehtävä oli raaka. Lohdutukseksi oli tarjolla kuohuviiniä ja voileipiä, jotka kyllä tekivät kauppansa.

Parisen viikkoa sitten kaupunkiin saapui vuotuinen The Great British Beer Festival. Tapahtumapaikkana oli valtaisa Olympia-messukeskus Länsi-Kensingtonissa, jonne suuntasimme Jamesin ja Carloksen kanssa ja jonne saapui myös ystäväni Aksel alkuillasta. Tarjolla oli noin 900 olutta ja siideriä, mutta heti alkajaisiksi tuli selväksi että kyseessä ei ollut craft beer -festivaali, vaan tosiaankin "normaali" olutfestivaali jossa kauttaaltaan jyräsi perusbrittiläinen bitter laajalla rintamalla. Helmiä kuitenkin löytyi, mainitakseni esimerkkinä Oakhamin Citra IPAn sekä yleisesti USAlaisiin craft beereihin erikoistuneen sivutiskin. Äskettäin Britannian parhaaksi olueksi valittu Timothy Taylorin Boltmaker oli karvas pettymys jota ei puolustellut kukaan seurueestamme. Poistuimme valomerkin jälkeen.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli ilta mayfairilaisessa herraklubissa nimeltä Savile Club, jonne pääsin ystäväni Akselin siivellä mukaan. Meininki oli boheemia, sivistynyttä, ja hauskaa. Kokemuksen perusteella suosittelen jäsenyyttä vastaavassa instituutiossa. Pian vieraanani kaupungissa olivatkin jo serkkupoikani Kalle ja hänen naisystävänsä Salla. Nautimme kaupungin antimista ja vietimme rattoisan ja hauskan viikonlopun kirpeiden loppukesän säiden myötä.

Ikisuosikkiravintola Flat Iron, jonka ruokalista koostuu olennaisesti yhdestä tuotteesta, on avannut uuden toimipisteen musiikkikauppojen täplittämälle Denmark Streetille. Testasimme premissit Taikan ja Nikon kanssa eräänä tiistaina lounasaikaan, eikä vanha klassikko pettänyt taaskaan.

Eräänä lauantaina poikkesin kävelylläni Archway Bridgelle, joka kulkee Archway Roadin yli suurinpiirtein kotini ja Archwayn tubeaseman puolivälissä. Oli jo aikakin ylittää silta, sillä kuljen itse bussilla sillan alitse kaksi kertaa päivässä. Näkymä Cityyn päin oli hieno, joskin The Shard ja St Paul's Cathedral jäivät tästä kuvakulmasta pensaiden ja puiden taakse.