The Vortex Jazz Club

Keväällä ennen muuttoani, ystäväni Juha kehoitti minua korvamerkkaamaan Vortex-nimisen jazzklubin koillis-Lontoon Dalstonissa. Paikka oli siis ollut jo jonkin aikaa "to do"-listallani. Tänään, saatuani puolentoista viikon pituisen väsytystaistelun päätteeksi pankkitilin auki Santanderissa, ja painettuani säännöstään yli 10 tunnin päiviä, päätin palkita itseni lähtemällä klubille.

Työpaikan ovelta harpoin korttelin verran länteen Warren Streetin underground-asemalle, josta iskin Highbury & Islingtoniin vaihtaakseni London overgroundiin. Tämä underground-junia harvemmin kulkeva ja suuremmin vaunuin liikennöivä järjestelmä vei Dalston Junctioniin, josta kävelin Kingsland High Streetin varrella olleen autenttisen kebab-paikan kautta Gillett Squarelle.

Miljöö oli eloisa. Kaduilla pelattiin jalkapalloa ja musiikki soi. Koska klubin ovi oli vielä säpissä, poikkesin viereiseen baariin odottamaan. Paikka sytytti myöhemmin vahvistuneen käsityksen, että näissä kortteleissa ei harrasteta niinkään cask alejen juomista, vaan sen sijaan viinien ja drinkkien maistelua. Otin silti oluen.

Päästyäni klubille olin välittömästi vaikuttunut. Pelkistetty sisustus ja mutkaton ja ystävällinen palvelu tuntui piristävältä monien keskustan paikkojen rinnalla. Istuin odottamaan keikan alkua.

Lavalla bändin jätkät valmistautuivat aloittamaan ja vaihtoivat kuulumisia eturivin asiakkaiden kanssa. Luvassa oli Evan Parker trioineen. Tiesin YouTube-videoiden perusteella odottaa erikoista, puhtaaseen improvisaatioon nojaavaa meininkiä, enkä tiennyt tulisiko se mielestäni 'toimimaan' lainkaan.

Se toimi.

Esitys oli sanalla sanoen naulitseva. Saksofoni-kitara-basso -trio laittoi tulemaan vapaasti kulkevaa, päällisin puolin lähes kakofonista tuubaa, mutta touhussa oli sellainen intensiteetti että se todella repäisi mukaansa. GT unohtui pöydälle kun seurasin showta.

Kuvassa näkyvä basisti oli ehkä vaikuttavin koko triosta. Miehen hyräillessä soitossaan mukana mieleeni putkahti vertaus "Glenn Gould on acid".

Keikan päätyttyä maksoin piikkini baarissa. Tämä on kätevä tapa ylittää joissakin paikoissa korttiostoksille vaadittu minimiveloitus, joka on usein luokkaa 5-10 puntaa, ja jota siis yksin tilattu annos harvoin kattaa.

Dalstonin yössä kävellessäni vannoin, että tänne vielä palaan.