Tennis!

Viime viikon maanantaina onnistuimme saamaan liput Wimbledonin Court no. 3:lle koko aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Kokemus oli mahtava, suosittelen sitä varauksetta kaikille kaikkialla.

63 punnan lipuillamme saimme seurata yhteensä neljää matsia: kahta naisten kaksinpeliä, yhtä miesten kaksinpeliä ja yhtä sekanelinpeliä. Tunnelma oli kerrassaan mainio, yhtäältä intensiivinen ja toisaalta rento. Yleisössä nautittiin shamppanjaa ja Pimm'siä auringon porottaessa, ja välillä saatettiin vaihtaa jokunen ystävällinen sana kanssakatsojien kesken. Myöskin mansikat ja kerma kuuluvat ehdottomasti tähän touhuun.

Kuvassa oikealla asteleva Fernando Verdasco kukisti vastustajansa Kenny De Schepperin vakuuttavasti ja sambasi yleisölle sen kunniaksi. Samoihin aikoihin viereiseltä Centre Courtilta kuului valtava mylvähdys ja sitä seuraavat pitkään jatkuneet suosionosoitukset: Sabine Lisicki oli kaikkien yllätykseksi kukistanut Serena Williamsin. Ehkäpä ensi vuonna päädymme jonottamaan kuuluisaan The Queuen aamuvarhain ja pääsemme tuonne turnauksen pääkallopaikalle seuraamaan aivan kovimpia staroja.

Lauantaina lähdimme Primrose Hillille piknikille Ilonan ja Alen kanssa. Paikka oli erinomainen tätä tarkotusta varten ja retki muutenkin onnistunut. Kesäinen sää helli ulkoilijoita.

Iltapäivällä siirryimme läheiseen pubiin seuraamaan naisten kaksinpelin finaalia, joka osoittautui todella rankaksi katsottavaksi. Lisicki romahti toisen setin alussa, ja tulos oli aikalailla sillä selvä. Ystäväni Aksel, tennismiehiä kun on, osasi kertoa että moinen reaktio ei ole tavaton Grand Slam -finaaliin ensi kertaa yltäneellä nuorella pelaajalla.

Sunnuntaina oli lopulta vuorossa hermoja raastava finaali Andy Murrayn ja Novak Djokovicin välillä. Koska Murraysta saamani vaikutelma on hieman jäykkä ja tosikkomainen, olin päätynyt moniulotteisemmalta ja joviaalimmalta vaikuttavan Djokovicin kannattajaksi. Matsi oli armoton, niin minulle ja Johannalle kuin varmasti pelaajillekin, ja Murrayn voittaessa tunsin pienen pettymyksen pistoksen. Lähetystä seuratessani ja etenkin lehtiä selatessani seuraavana päivänä aloin kuitenkin pikkuhiljaa ymmärtää kuinka suuri juttu Murrayn voitto on briteille. Ilmassa on nyt roppakaupalla samankaltaista optimismia ja hyvää mieltä kuin olympialaisten aikoihin viime vuonna. Itselläni päällimmäisenä on fiilis, että kyllä tuon pallon lätkimisessä Lounais-Lontoossa on jotakin maagista, ei siitä mihinkään pääse.