Asian ytimeen

Toissaviikonloppu sujui rattoisasti ystäviemme Sannan ja Tuomon seurassa. Näihin päiviin kuului rock-yhtye Musen konsertti vaikuttavalla Emirates Stadiumilla Pohjois-Lontoossa. Kerrottakoon ensin siitä.

Itse pääesiintyjän ensimmäisenä lämppärinä toimi uskomattoman mitäänsanomaton nössöbändi The 1975. Väkeä virtasi hiljalleen areenalle, ja seuraavan esiintyjän, paikallisen räppärin Dizzee Rascalin anti jo nostatti tunnelmaa selvästi. Illan pikkuhiljaa hämärtyessä muttei hetkeäkään liian myöhään, Muse astui vihdoin esiin.

Kolmen miehen voimatrio jyräsi voimalla ja räiskeellä jota en aikanaan lippuja hankkiessani osannut odottaa. Yhteislaulu raikui ja tulipilvet myrskysivät kun bändi otti dystopistinen sci-fi-draaman siivin stadionin vankkaan otteeseensa. Valokuva alla ei toki vangitse tätä kaikkea, mutta täydentäköön lukijan mielikuvitus puuttuvan tulen ja liikkeen.

The Guardianin arvostelu konsertista oli erittäin positiivinen mutta nosti esiin pointin joka väistämättä hiipi mieleen spektaakkelia seuratessa: miten Musen liveshow voi tästä enää kasvaa?

Tätä ja muita kysymyksiä olen viime aikoina pohtinut Kernel-panimon oluiden äärellä. Sarjassaan toinen vierailu itse lähteelle Itä-Lontooseen tuotti tällä kertaa tuliaisia kotiin saakka. Vaikka pullotettu olut onkin eri tuote kuin tynnyri- eli hanaolut, ja kenties rinta-rinnan vertailussa monien mielestä heikompi sellainen, juuri kotona rauhassa nautitut Kernelin pullotetut tuotteet ovat tehneet minuun toistaiseksi lähtemättömän vaikutuksen. Syyllinen tähän on ennenkaikkea Kernelin Double Citra India Pale Ale, joka tarjoaa suorastaan uskomattoman yhdistelmän hedelmäisyyttä ja raikkautta juuri sopivasti humaloituna. Tämä firma tietää mitä tekee ja tekee sen hyvin.

Mennyt viikko ja sitä edeltävä viikonloppu on kulunut USAn itä-rannikolla Gordon Research Conference on the Interior of the Earth -kokouksen parissa. Menomatka kävi Bostonin läpi, jossa ehdin viettää vuorokauden verran aikaa. Johannan vanha opiskelukaveri Leslie ja hänen miestystävänsä Ned veivät minut ulos lauantaina South Endissä, jossa hostellini sijaitsi. Tämä oli erinomaisen hauska kokemus, ja kaikenkaikkiaan tuntui raikkaalta pyöriä ulkona kaupungilla jossa melu ja ihmismassat eivät ainiaan täytä katuja. Seuraavana päivänä kiersin turistina paikkoja jalan jonkin verran, vaikka paahtava kuumuus tuntuikin käyvän pohjolan asukin kunnon päälle.

Parinsadan osallistujan konferenssi, joka järjestettiin Bostonista parisen tuntia sisämaahan sijaitsevan Mount Holyoke Collegen tiloissa, oli intensiivinen ja kokonaisuudessaan erinomainen. Koolla oli alan kovimmasta kärjestä mittava osa, ja jokainen varteenotettava tutkimusryhmä oli edustettuna. Itse äskettäin alalle siirtyneenä toimin monissa keskusteluissa vielä kuunteluoppilaana, mutta fokuksen siirtyessä omiin tutkimusaiheisiini olin iloinen siitä että viimeisen vuoden aikana olen tehnyt läksyni ja laskuni.

Maapallon ymmärtäminen ytimestä pintaan ja planeetan syntyhetkistä nykypäivään saakka ei ole yksinkertainen tehtävä, mutta kokouksen perusteella tämä pitkäjänteinen urakka etenee tasaiseen tahtiin. Massachusettsin maaseudulla oli koolla kirjava porukka: oli maapallon rakennetta maanjäristysten kautta tutkivia seismologeja, atomiskaalaa tutkivia mineraalifyysikkoja (joihin itse lukeudun), maapallon sisuksien ja sitä peittävien mannerlaattojen suuren skaalan käyttäytymistä tutkivia mallintajia, maan kuoren koostumusta ja meteoriitteja tutkivia geologeja sekä maapallon magneettikenttää tutkivia geodynaamikoita. Karkeasti tämän jaon mukaan käydään sitä armotonta monen rintaman taistelua faktojen esiin kaivamiseksi jota geofysiikaksi kutsutaan. Viikon aikana planeettamme salaisuuksia pähkäiltiin sitten koko porukan kesken, saman pöydän äärellä, uunituoreiden tulosten ja niistä käytyjen kiivaiden keskustelujen kautta. Kyllä tämänkin postdocin kelpasi.